Kiilakosken työpapereja koulun ja nuorisotyön yhteistoiminnasta numero 8.

Kollegani Tommi Hoikkala ja Petri Paju kävivät ysiluokan toisen kerran, tutkimustarkoituksissa. Tämän pitkän havaintojakson pohjalta on syntynyt kirja Apina pulpetissa. Nimi viittaa tutkijaan istumassa pulpetissa. Tässä teoksessa Tommi ja Pete jäljittävät yhteisöllisyyden luonnetta, mahdollisuuksia ja ehtoja koulussa. He tuovat esille nuorten ryhmäsuhteiden merkitystä ja nuorten maailmojen pöhinää, kaoottisuutta ja lyhytjänteisyyttäkin. Samalla he analysoivat, mitä erityistä on koulussa nuorten instituutiona. Tällä on tietysti merkitystä sille, millä tavoin nuorisotyö voi koulussa toimia. Tullessaan kouluun nuorisotyö kohtaa olemassa olevan toimintakulttuurin. Se sijoittuu instituutioon, jolla on omat lainalaisuutensa ja joka tämän vuoksi tuottaa myös tietynlaisia suhteita nuorten välille (ja tietysti myös nuorten ja aikuisten välille).

Koulussa on sekä yksilöllisen tason, ryhmätason, yhteisöllisen että myös institutionaalisen tason toimijoita ja toimintoja. Kirjoittajat toteavat, että he näkivät joukon yksilöitä omine taustoineen. Nämä yksilöt taas sijoittuivat koulun kehykseen, ja pystyivät havainnoimaan ja kuvaamaan ympäristöään instituution liittyvien varantojen kautta. Koulun toiminnoissa on jotakin paikkakuntarajat ja ajankin ylittävää. Tapa, millä instituutio toimii, vaikuttaa siihen, miten tuossa instituutiossa ollaan. Koulu on koulu. Koulua käyvillä on käytössä erilaisia luokitteluja ja suhtautumistapoja. Hoikkala ja Paju (2013, 139) kirjoittavat ”koulun kulttuurissa lymyävästä kulttuurisesta mallista, jonka jokainen luokka voi aktivoida käyttöön jaetusta roolivarastosta. Tällaista on toiminta instituutioissa: niissä eivät toimi vain yksilöt vaan yksilöt kulttuurisissa rakenteissa”. 

Kun nuorisotyö tulee kouluun, joutuu se ottamaan huomioon joukon institutionaalisia lainalaisuuksia. Näitä ovat esimerkiksi tuntien ja välituntien vuorottelu, loma-ajat, tilaratkaisut, välituntien ulkona viettämisen vapaaehtoisuus tai pakko, erilaiset yhteistoiminnnan rakenteet (oppilaskuntineen, tukioppilastoimintoineen, Vihreine lippuineen ja niin edelleen), koulun moniammattillisen työn puitteet ja muiden työntekijöiden aikaraamit. Nuorisotyö sijoittaa itsensä näihin raameihin ja neuvottelee siellä paikkansa. Se myös kohtaa koulun rakenteet, vuosiluokat, luokat, oppilashuoltoryhmät, oppilaskuntien hallitukset ja muut jo olemassa olevat toiminnot. Miten tämä nuorisotyön paikka muovautuu, minkälaisia toimintoja nuorisotyö koulussa tekee?

Nuorisotyön kohde

Nuorisotyö voi koulussa kohdentua varsin moniin eri tasoihin. Jotta koulunuorisotyön toiminnoista saadaan otetta, voi yrittää analysoida, minkälaisen kohteen kanssa koulussa tehdään työtä. Jaan seuraavassa seitsemään eri luokkaan sen, minkälaisen ryhmän kanssa nuorisotyöntekijät koulussa työtään tekevät. Jaottelu pohjaa tutkimus- ja kehittämishankkeen aikana kerättyihin havaintoihin.

  1. Yksilötyö. Kouluilla tehdään monia toimintoja, joiden kohteena on yksittäinen nuori. Tätä perustellaan usein sillä, että nuorisotyöntekijän työote mahdollistaa muista ammattikunnista poikkeavan, kevyemmän ja ehkä rennomman kohtaamisen nuoren kanssa. Näin hänen kanssaan voidaan päästä keskusteluihin, joita koulussa ei muutoin ehditä tai pystytä käymään. Nuorisotyöntekijät voivat esimerkiksi haastatella kaikki jonkin vuosiluokan nuoret epämuodollisesti kerran lukukaudessa. Voidaan toimia sosiaalisesti vahvistavasti tai voimauttavasti yksittäisen nuoren kanssa. Lupauksia herättävänä toimintamuotona on pyrkiä jo ennakolta tukemaan nuoria heidän nivelvaiheessaan, ja tarjota tukea niille nuorille, joilla voi olla hankaluuksia jatko-opintoihin sijoittumisessa. Kevyemmin yksilötyö voi olla kohtaavaa jutustelua yksittäisten nuorten kanssa, kuulumisten vaihtoa ja kiinnostusta heidän asioitaan kohtaan.

 

Yksilöiden kanssa tehtävän työn vahvuutena voi olla koulussa jo tehtävän oppilaita tukevan työn vahvistuminen, kun nuorisotyö osallistuu toimintaan omilla vahvuuksillaan. Nuorisotyön tapa kohdata nuoria voi nostaa esiin toisenlaista tietoa kuin muilla menetelmillä saadaan. Kysymyksiä, joita pitänee miettiä pohdittaessa yksilöiden kanssa tehtävän työn määrää ovat esimerkiksi : miten yksilöiden parissa tehtävä työ liittyy ryhmä- ja yhteisöprosesseihin, onko vaarana, että työote muuttuu ongelmakeskeiseksi;  mikä on nuorisotyön tekemän yksilötyön yhteys koulun kokonaisuuteen ja nuoren elämäntilanteeseen. Erityisesti kannattaa pohtia sitä, että jos nuorisotyön tekemällä yksilöä kohtaavalla työllä ei ole vahvaa kytköstä koulun yhteisötasolle, voiko käydä niin, että nuorisotyö katoaa yhdeksi koulussa toimivaksi asiantuntijatahoksi – koulullahan on jo melkoinen joukko eri alojen asiantuntijoita omine kielineen, menetelmineen ja työotteineen.

  1. Pienryhmätyö. Nuorisotyö on läpi historiansa eri puolilla toiminut ryhmien parissa. Brittiläisen Howard Williamsonin mukaan kohdennettu yksilötyö on poikkeama nuorisotyön historian ryhmämuotoisesta linjasta (WIlliamson 2012, 40). Ei siis mikään ihme, että nuorisotyö on myös koulussa saanut vastuulleen ryhmämuotoisia toimintoja. Ryhmät voidaan jakaa vaikkapa luokkiin, ja luokkaa pienempiin toimintaryhmiin.

JOPO-opetus on tyypillinen esimerkki pienryhmätoiminnasta. Se on pitkäkestoista toimintaa, ja sillä on vahvat kytkökset koulun opetussuunnitelmaan. Muita ryhmiä voivat olla tyttö- tai poikaryhmät tai ryhmät, jotka on luotu erilaisin erityisnuorisotyöllisin perustein, esimerkiksi kouluvastaisuuden tai koulussa menestymättömyyden vuoksi. Tällaisten ryhmien parissa nuorisotyö pystyy hyödyntämään omia vahvuuksiaan ja menetelmiään. Tällä voi olla merkitystä sille, missä määrin eri nuoret voivat toimia omien vahvuuksiensa mukaisesti koulussa. Se toteuttaa myös peruskoulun ideaaleja: vahvaan tasa-arvoon perustuvassa laitoksessa on läpi historiansa kehitelty erilaisia ratkaisuja, joilla erilaisia tarpeita omaavilla nuorilla on mahdollisuus saada koulu suoritettua.

Pienryhmätoiminnan osalta voidaan esittää samankaltaisia kysymyksiä kuin yksilötyössä. Yksi niistä on, siirtääkö pienryhmien parissa toimiminen painopistettä ongelmakeskeiseen suuntaan. Toisaalta voi miettiä myös, millainen kytkös pienryhmätoiminnalla on koulun varsinaiseen toimintaan ja millä tavalla sen parissa saavutetut oppimistulokset ja työntekijän havainnot huomioidaan koulun käynnissä. Aina ei myöskään olla mietitty, miten pienryhmätoiminnot liittyvät koulun yleisiin tavoitteisiin – on hyvä miettiä, onko pienryhmän tavoitteena muuttaa nuorten suhdetta kouluun vai myös sitä, millainen vuorovaikutus nuorten ja koulun välillä on.

  1. Koululuokkien kanssa tehtävä työ. Luokka muodostaa oppilailla keskeisen viitekohdan koko heidän koulunkäyntinsä ajaksi. Nuoret eivät voi vaikuttaa luokan muodostumiseen, he tulevat osaksi valmiiksi jaettua ryhmää, jonka parissa he yläkoulun aikana viettävät useimmiten seuraavat kolme vuotta. Ryhmädynamiikka ei automaattisesti kehkeydy kaikkia nuoria tukevaksi, jolloin nuorisotyöntekijöiden osaamiselle on käyttöä, kun ryhmäprosesseja halutaan lujittaa. Tyyppiesimerkki koululuokkien kanssa tehtävästä työstä on seiskaluokkien ryhmäyttämiset, joissa nuorisotyöllisin menetelmin pyritään tukemaan ryhmän muodostumisvaihetta. Tämän ohella voidaan tehdä pitkäkestoisempaa systemaattista työtä ryhmädynamiikan hyväksi. Usein tämäkin tapahtuu tarvelähtöisesti eli silloin, kun koulu havaitsee ryhmädynamiikan ongelmia ja kaipaa siihen tukea. 

Koululuokkien kanssa tehdään myös muunlaista työtä, esimerkiksi tarjotaan tuotteistettuja luokkakohtaisia paketteja ja teemoja esimerkiksi päihdekasvatuksesta, ihmissuhteista tai monikulttuurisuudesta. Näin nuorisotyö kohtaa luokan myös formaalimman opetuksen kaltaisesti, osana oppitunteja ja tätä kautta koulun tiedollisiakin tavoitteita. 

Luokkamuotoisella toiminnalla on eittämättömiä etuja. Ryhmädynamiikan tuntemus kouluilla lisääntyy ja oppilaiden vuorovaikutus nopeutuu. Nuorten välille voidaan luoda vuorovaikutustilanteita, jotka voivat yhdistää myös sellaisia nuoria, jotka muutoin eivät hakeutuisi toistensa seuraan. Oppimisympäristö voi kehittyä: oppimisympäristöhän yhdistää fyysisen tilan, sosiaalisen ulottuvuuden ja pedagogisen ajattelun. 

Ydinpohdintana itse pitäisin tällaisessa toiminnassa sitä, kuinka pistemäistä työ on. Onko sillä kytköksiä koulun toimintaan ja jos on, minkälaisia kytköksiä nämä ovat? Millä tavalla nuorisotyön osaaminen ja sen parissa opittavat ryhmäasiat näkyvät koulukokonaisuudessa? Onko toiminto enemmän systemaattista ja jatkuvaa vai pistemäistä? Tärkeä kysymys on myös, miten nuorisotyön toiminnot liittyvät koulun opetussuunnitelmaan: onko ne tunnistettu osaksi koulun kasvatustehtävää vai jäävätkö ne irralliseksi`

  1. Koko koulun tasolla tehtävät toiminnot. Se, että ihmiset ovat fyysisesti samassa tilassa, ei vielä muodosta yhteisöä. Yhteisön synnyttämiseksi tarvitaan me-tunnetta, kokemusta siitä, että me jaamme jotakin samaa. On myös oltava keskinäistä vuorovaikutusta. Yhteisö ei synny itsestään, se on luotava, sitä on edesautettava erilaisin yhteisötyön keinoin (Kiilakoski 2012). Tämän vuoksi koko koulun tasolla tehtävät toiminnot ovat tärkeitä tapoja luoda kouluun yhteistoimintaa, vuorovaikutusta ja yhdessäoloa myös perinteisestä oppimistilanteesta poikkeavalla tavalla. Kun ei istuta pulpeteissa ja luokassa, avautuu toiminta eri tavalla.

Koko koulun tasolla tehtäviä työ voi olla pistemäistä, kuten teemapäiviä tai tapahtumia esimerkiksi kerran vuodessa. Mutta se saa myös pidempiä ja pysyvämpiä muotoja esimerkiksi nupavälitunteina. Tällöin nuorisotyö tuo jotakin uutta osaksi koulun arkitoimintoja. Koko koulun tasolla voidaan tehdä myös tilatyön kaltaista työtä vaikkapa koulunuorisotiloja tai kaakaotupia pitämällä. Tällöin avautuu mahdollisuus sille, että eri-ikäiset nuoret eri vuosiluokilta kohtaavat toisiaan.

Tämän seurauksena koululle tulee yhteisöllisiä prosesseja ja uusia yhdessäolon tapoja. Tapahtumiin voidaan nivoa mukaan myös kansalaisyhteiskunnan toimijoita, kuten nuorisojärjestöjä. Tätä kautta luodaan uudenlaisia oppimisen paikkoja. Parhaimmillaan tämä rikkoo koululle luonteenomaista passiivisuutta ja tuo toiminnallisia menetelmiä mukaan koulun arkeen.

Pohdittavana tämänkaltaiselle työlle on, jääkö toiminta pistemäiseksi vai kehittääkö se koko kouluyhteisön työtä; mikä yhteys toiminnalla on muuhun koulutyöhön sekä millä tavoin muu kouluyhteisö sitoutuu toimintaa. Koulunuorisotyön arvoa määrittää toiminnan nuorille näkyvän laadun lisäksi se, missä määrin se luo yhteistyötä muun kouluyhteisön kanssa.

  1. Pitkäkestoiset yhteisölliset toiminnot. Eräänlainen erityistapaus koko koulun tasolla tehtävistä toiminnoista ovat erilaiset systemaattiset ja rakenteelliset keinot rakentaa yhteisöllisyyttä. Tällaisilla toiminnoilla on jo lähtökohtaisesti vahvempi kytkös koulun toimintaan. Se myös ulottuu ajallisesti laajalle läpi lukuvuoden. Esimerkkejä tällaisista toiminnoista ovat oppilaskuntatoimintaan osallistuminen ja esimerkiksi tukioppilastoiminta. Nämä liittyvät laajasti koulun toimintaan, erityisesti nuorten asemaan kouluyhteisön jäseninä. Nuorisotyöntekijöillä voi olla verrattain isokin asema tällaisten rakenteiden edistäjänä. Tämä ei tietystikään ole millään muotoa hämmästyttävää, sillä osallisuuden edistäminen nuorten lähiympäristöissä on yksi nuorisotyön tehtäviä ja vahvuusalueita (Kiilakoski & Taiponen 2011).

Tällaisella toiminnalla on helppo nähdä useita myönteisiä seikkoja. Se mahdollistaa nuorisotyölle ominaisen ryhmäosaamisen tuomisen koululle. Erityisesti voidaan tukea nuorten itsensä toimintaa. Tätä kautta syntyy oppimista sosiaalisista ja yhteiskunnallisista ilmiöistä. Se voi rikastuttaa vuorovaikutuksen ja vaikuttamisen kanavia. Tällöin koko kouluyhteisö voi kehittyä. Ainakin se vahvistaa nuorisotyön ja koulun välistä kasvatuskumppanuutta.

Näidenkin toimintojen osalta on hyvä esittää pohdiskeluja. Tällaisia kysymyksiä ovat vaikkapa, miten oppilaskunta liittyy koulun opetussuunnitelmaan, parhaimmillaan oppilaskuntatoiminta näyttäytyy koulun keinona vahvistaa yhteisöä ja opettaa demokratiataitoja (Manninen 2007); miten liittyy muihin nuorisotoimen  osallisuustoimintoihin;  siirtääkö se tahtomattaan huomion edustuksellisiin rakenteisiin ja johtaako se ehkä tarkoittamatta harvojen osallistumiseen (ns. tokenismiin).

  1. Koulun ja kuntalaisten/alueen välinen työ. Edellä lainattu Howard Williamson (2012, 40-41) nostaa nuorisotyön kehittämishaasteeksi vahvistaa yhteisöjä ja lujittaa nuorten ja heidän vanhempiensa välistä vuoropuhelua. Hänen mukaansa nuorisotyö on saattanut karttaa tätä tehtävää ajatellen, että nuorten on saatava omaa tilaa. Koulunuorisotyön kautta kysymys sukupolvista, lähiympäristöstä ja alueesta nousee aika luontevasti yhdeksi kehittämisen kohteista. 

Koulussa toimiminen mahdollistaa syvemmän kontaktin vanhempiin. Perinteisesti esimerkiksi nuorisotalojen vanhempainillat eivät ole keränneet järin suurta osallistujajoukkoa, ja koulun kautta toimimalla voidaan tavoittaa enemmän vanhempia. Tätä kautta voidaan pyrkiä lujittamaan kasvatuskumppanuutta ja keskustelua nuoriin vaikuttavista asioista ja ilmiöistä. Nuorisotyö voi osallistua eriasteisesti vanhempainiltoihin – osa järjestää vanhempainiltansa nuorisotalolla, osa koululla. Vanhemmille voidaan järjestää myös keskustelutilaisuuksia epämuodollisesti, jolloin perinteiset vanhempainiltojen jähmeydet voidaan ohittaa. Näin toimimalla pystytään vanhempien toimintaa, luodaan tiloja keskustelulla ja vuoropuhelulle sekä lisätään koulun yhteyttä vapaa-ajan toimintoihin.  Tätä kautta voidaan luoda myös eväitä sille, että yksi suomalaisen peruskoulun kehittämisen kohteista – huoltajien tai vanhempien osallisuus – voi saada uusia ratkaisuja.

Mietittäviä asioita ovat tämän osalta esimerkiksi se, miten vanhempien kanssa käytyjen tilaisuuksien tieto leviää laajemmin koko kouluyhteisön tietoon. On myös hyvä tarkistaa, että mahdollisimman moni kouluyhteisöstä tulee näistä asioista tietoiseksi. Samalla tietysti pitää miettiä, miten nuorisotyö liittyy muuhun koulun vanhemmille kohdistamaan viestintään.

  1. Koulujen välinen työ. Nuorisotyön kohde koulussa voi ylittää myös koulun tai alueen rajat. Tällöin tehdään työtä otteella, joka yhdistää useita eri kouluja. Voidaan esimerkiksi pitää oppilaskunnan hallitusten yhteisiä kokouksia, järjestää tapahtumia, joissa eri koulut osallistuvat. Oulun kaupungin järjestämä kaupunkikokous kerää vuosittain pariinsa eri ikäisiä lapsia ja nuoria. Kaupunkikokouksessa he ottavat kantaa koko kaupungin asioihin. Kokouksen järjestävät nuorisopalvelut ja koulu yhdessä. Tällaisin toiminnon saadaan lisättyä keskustelua kunnan eri alueitten välillä ja tätä kautta ainakin potentiaalisesti lisättyä eri alueilla asuvien nuorten ymmärrykselle siitä, miten asuinolot poikkeavat oman kunnan sisällä. Vahvemmin vaikuttamisosallisuuteen kytkeytyvät toiminnot voivat kerätä laajemmin kunnan nuorten viestiä päättäjien tietoon.

Pohdittavana tässäkin on, millä tavalla tapahtumat saavat tukea kouluyhteisöltä kokonaisuudessaan, miten näissä tapahtuma oppiminen kytkettäisiin kouluun sekä sitä, miten tapahtumista voidaan tiedottaa niille nuorille, jotka eivät pääse paikalle.

 

Yhteisiä tehtäviä

 

Edellä on jaoteltu seitsemään eri luokkaan toimintoja, joita nuorisotyö koululla tekee. En yritä arvottaa toimintoja – niillä kaikilla on nuorisotyöllinen perustelu. Mutta kuten lukijat ovat jo huomanneet, oma kantani on, että olivatpa toiminnot minkälaisia tahansa, parhaimmat tehot niistä saadaan irti, jos ne liittyvät laajemmin siihen, miten koulu yhteisönä toimii. Tällöin yhteistyötä ei tehdä pelkästään yksittäisten opettajien kanssa, vaan toiminta nivoutuu vahvasti siihen, millä tavalla koulu kokonaisuudessaan toimii. Näin voidaan ehkäistä sitä, että toiminnot jäävät pistemäisiksi tuikkauksiksi, ja tukea sitä, että eri toiminnot kytkeytyisivät koulun tavoitteisiin ja parhaimmillaan auttaisivat koulua kehittymään.

Koulu on instituutio, jota ei voi muuttaa yksin, eikä se yhdessäkään aina ole helppoa. Varmaa joka tapauksessa on, että jos tavoitteena on kehittää koulua kasvuyhteisönä tai nuorten toiminnan areenana, ei toiminta onnistu, jos jokainen hoitaa omaa tehtäväänsä muista erillään. Alussa lainaamani Hoikkala ja Paju tuovat saman asiaan esiin, ja peräänkuuluttavat (ehkä vähän opettajakeskeisesti) sitä, että koulun kehittämiseen vaaditaan kaikkia koulussa toimivia, ja mielellään vanhempia. 

Olennaista olisi kysyä, miten koulu, opettajat, vanhemmat ja oppilaat toimivat yhdessä, lapsina ja aikuisina. Luokka on kuitenkin mahdoton voittaa yksilö kerrallaan. Kun koulussa kaikki tekevät vähän enemmän, jokainen pääsee helpommalla. (Hoikkala & Paju 2013, 200.)

Lähteet

Hoikkala, Tommi & Paju, Petri (2013) Apina pulpetissa. Ysiluokan yhteisöllisyys. Helsinki: Gaudeamus.

Kiilakoski, Tomi (2012) Koulu nuorten näkemänä ja kokemana . Muistiot 2012:6. Opetushallitus.

Kiilakoski, Tomi & Taiponen, Janne (2011). Osallisuus ja osallistuminen verkkoperustaisessa nuorisotyössä.  Teoksessa Jani Merikivi,Päivi Timonen & Leena Tuuttila (toim.) Sähköä ilmassa. Näkökulmia verkkoperustaiseen nuorisotyöhön. Humak, Sarja C 25 & Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 111, 75-89.

Manninen, Jyri (2007) Oppilaiden osallisuus koulussa. Oppilaskuntatoiminnan uusi tuleminen. Teoksessa Anu Gretschel & Tomi Kiilakoski (toim.) Lasten ja nuorten kunta. & Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 77, 119-128.

 

Williamson, Howard (2012) Nuorisotyön ihmeellinen maailma. Pohdintoja Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen strategioista ja käytännöistä. Helsingin nuorisoasiainkes